Amnesia Wiki
Grunt early concepts02

Hirviöiden luonnostelua.

Tietoja[]

Hirviöt ovat pelissä vastaan tulevia ns. pelokkeita. Hirviöt ovat jonkinaikaa näkyvissä, kunnes katoavat. Ne katovat myös, kun tappavat Danielin. Kun hirviöt ovat samalla alueella, kuin sinä, soi tietty musiikki. Hirviön tietää olevan poissa, kun kyseinen musiikki loppuu. Musiikin peliin on suunnitellut ja säveltänyt Mikko Tarmia.

Danielin mielentila järkkyy, kun katsoo hirviöitä pitkään. Pahimmassa tapauksessa Daniel pyörtyy, hirviö näkee tämän, ja tappaa tämän, tai muuta vastaavaa. Mielentilan ollessa huono, Daniel näkee myös hallusinaatioita ja pieniä muutoksia tapahtuu (esim. Alexanderin taulu muuttuu hirviömaiseksi.)

Hirviöt ovat joskus olleet Alexanderin palvelioita, sotilaita yms. Pelissä on muutama lappu, joissa muutosta kuvaillaan. (esim. viinikellarissa (eng. Wine Cellar) on lappu Raakalaisen muutoksesta.)

Pelaajan täytyy piiloutua kaappiin, tai laatikoiden tms. taakse, kun hirviö ilmestyy, koska pelintekijät eivät ole mahdollistaneet pelaajaan käyttöön aseita.

The Dark Descentissä on kaksi ihmismäistä hirviötä, Ähkijä ja Raakalainen. Niitä kutsutaan "keräilijöiksi". Ne ovat sotilaita, jotka eksyivät kolmentoista vuoden sodassa Brennenburgin metsikköön ja kuolivat sinne. Vuosien kuluessa nämä sotilaat rupesivat mädäntymään ja epämuodostumaan. Varjo herättää nämä sotilaat ja rupeaa kontrolloimaan niitä. Myös Alexander von Brennenburg voi käskyttää keräilijöitä.

Ähkijä (Grunt)[]

Oh Hi Grunt

Ähkijä pelissä.

Ähkijällä on Revennyt leuka ja epämuodostunut käsi, ja se on pelin yleisin hirviö. Ähkijät ovat myös pelin hitaimmat ja heikoimmat keräilijät, sillä pelaaja voi juosta tätä karkuun ilman, että tämä saa pelaajan kiinni (paitsi jos katsoo taaksen samalla kun juoksee). Pelaaja näkee ähkijän kulkevan käytävällä ensimmäistä kertaa "Arvoitushuoneessa", jonka johdosta pelaaja näkee hallusinaation hyökkävästä Ähkijästä. Vaarallisin ensimmäinen kohtaaminen on "Lepohuoneessa". Tämän voi välttää menemättä huoneen, jossa on avain, oikean puoleisen kaapin lähelle. Jos Ähkijä tappaa pelaajan, peli neuvoo pelaajaa piiloutumaan kaappiin.

Ensimmäisen kerran ähkijä tulee vastaan arkistoissa (engl. Archives) ja viimeisen kerran selleissä (engl. Cells)

Raakalainen (Brute)[]

Pelin vaarallisin, nopein, mutta harvemmin tavattavin keräilijä pelissä. Toisin kuin ähkijät, Raakalaisia on vain yksi: Wilhelm, jonka elämä ennen Raakalaiseksi muuttumista kerrotaan Viinikellarissa (eng. Wine Cellar) olevassa paperissa. Raakalaisella on räjähtänyt pää, jossa on vain pään tilalla koko pään kokoinen suu ja yksi pieni silmä. Raakalaisella on myös haarniska ja toisen käden tilalla miekka. Pelaajan kannattaa pysyä Raakalaisen näkyviltä kokonaan, sillä tämä saa pelaajan kiinni takaa-ajossa ja tappaa tämän yhdellä iskulla. Raakalainen on Ähkijää nopeampi, ja Raakalainen saa paljon helpommin pelaajan kiinni.

Kaernk[]

Kaernk on vedessä elävä olento. Tämä otus tuli samasta maailmasta kuin Alexander. Kaernkilla ei ole ollenkaa silmiä, joten se saalistaa äänen perusteella. Kaernkkia on helppo hämätä, kuten heittämällä esinetä veteen, mutta jos pelaaja lähtee juoksemaan vedessä, Kaernk huomaa tämän. Kaernkia voi hidastaa heittämällä liha-palasia veteen, joiden perään otus lähtee syömään. Kaernkin voi tavata vain muutama kertaa pelin aikana. Ensimmäisen kerran nämä otukset voi tavata "Muinaisissa arkistoissa", jotka menevät veden valtaan Varjon takia. Toisen kerran pelaaja joko kuulee tämän tai näkee hallusinaation tästä kuluneen järjen takia. Kaernkin voi tappaa "kellarin arkistoissa" heittämällä tynnyrin tai laatikon kaernkin päälle, mikä lopettaa kaernkin aktiivisuuden ja sitten kuolee.

Kosijat (Suitors)[]

Kosijat ovat vain Justine-nimisessä ilmaisessa Amnesian lisä-osassa esiintyvät hirviöt. Ne ovat kidutettuja ihmisiä, jotka haluavat tappaa Justinen. Kosijoita on kolme:Aloïs Racine, Basile Giroux ja Malo de Vigny. Kosijat ovat yhtä hitaita kuin Ähkijät, joten näitä voi paeta ilman, että nämä saavat pelaajan kiinni. Toisin kuin Keräilijät, pelaaja voi kuulla näiden puhuvan, kuten esimerkiksi: "Näen sinut." "Oletko se sinä, rakkaani?" ja "Minä löydän sinut, minä TAPAN sinut, typerys!". Kosijoista fiksuin: Aloïs Racine osaa avata ovia, mutta muut kosijat eivät.

Varjo (Shadow)[]

Danelia jahtaava hieman abstraktimpi hirviömäinen henkiolento, joka esiintyy punaisena sumuna ja kudoksena. Varjo on vain The Dark Descentissä. Varjo jättää jälkeensä punaista mönjää ja kudosta, mikä voi satuttaa Danielia, jos Daniel kavelee mönjän päältä tai menee liian lähelle. Varjon jättämä mönjä ei satuta Danielia paljon, ellei Daniel pysy kauan mönjän päällä. Varjo itsessään tappaa jokaisen, joka ei pysty hallitsemaan orbin voimaa. Heinrich Cornelius Agrippa joutui varjon syömäksi juuri kun sai orbin käsiinsä ennen Danielia, mutta varjo armahti Agrippan. Varjo esiintyy myös sellin käytävällä kun Daniel pääsee ulos, jolloin Danielin täytyy juosta karkuun tai varjo tappaa hänet.

Triviaa[]

  • Kun olet saanut kaikki kuusi (6) orbia, et voi ohittaa vankilaan joutumista. Kolme ähkijää tappavat sinut Chancelissä, kun olet saanut orbit.
  • Jos pidät laatikoita tms. naamasi edessä liikuttaen niitä hirvön edessä, nämä eivät näe sinua.
  • Voit saada hirviöt bugaamaan (ks. videon alla) siten, että heittelet niitä laatikoilla, ruumiin osilla yms. kunnes ne jäävät paikalleen. Tämä on jonkinlainen bugi, tai sitten se johtuu hirviöiden älykkyyden puuttumisesta.
  • Oswald Mandus omistaa hirvion ruumiin. Hän on sanonut "haistavansa kuulan sen ruumissa"
  • Alexander käskyttää ja ohjaa hirviöitä.
  • LaeppaVian Rauski on keksinyt lempinimen "Morso"
  • Pelin varrella on muutamia huonetta, johon ei pääse, esim. varastossa (eng. Storage). Ovien ympärillä/edessä on yleensä verta. Voi olla, että huoneessa on tapettu joku, tai huoneessa on elänyt yksi hirviöistä.
  • Hirviöt ymmärtävät puhetta.

Video(t)[]

Amnesia_Killing_the_Monster

Amnesia Killing the Monster

Bugi, joka on selitetty Trivia-osiossa ^^